Kohti unelmia – Heinätin Sport TEAM

Tuemme rohkeasti unelmiaan tavoittelevia henkilöitä.

Alla esittäytyvät tukemamme urheilijat, jotka keskittyvät täysillä omaan tekemiseensä ja työskentelevät vahvalla pieteetillä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Haluamme antaa tukemme samaa arvopohjaa jakaville henkilöille ja aikaa myöten inspiroitua heidän huikeista saavutuksistaan! 

INKA AUTIO

Mä oon Inka Autio, jo aivan vauvana satulaan istutettu, nykyinen kouluratsastaja Pohjanmaalta. Seuraavaksi vuosia tulee mittariin 17, joten hevosten kanssa on tehty yhteistyötä jo siis monia vuosia. Kilparatsastuksen aloitin 7-vuotiaana ja samalla tiellä ollaan vieläkin, vaikka todella kovan kilpailuhenkisyyden vuoksi se ei ole ollut aivan yksinkertaista. Toivon, että aikuisena asun ulkomailla muutaman hienon kouluhevosen kanssa ja haluaisin normaalin työn lisäksi työskennellä valmentajana sekä tuomarina!

Meillä on ollut hevosia ihan laidasta laitaan, mutta merkittäviä hevosia mun matkalla huipulle on tähän mennessä ollut kolme. Don Rohmina W, tutummin Minni, joka toimi mulle loistavana opetusmestarina sekä saavutettiin Minnin kanssa mm. muutama aluemestaruus sekä kansallisen Juniorcupin voitto.

Mun poni sekä paraskaveri Pin Rock’s Twister Sister tuli mulle 3-vuotiaana varsana, mutta seitsemän vuoden jälkeen saavutettiin kansainvälisiä sijoituksia sekä edustuspaikka Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, josta napattiin mukaan joukkuepronssia. Stella matkasi alkuvuodesta Tanskaan myyntiin, jonka vuoksi vuosi ei ole alkanut hirveän mukavasti, mutta onneksi mun tuleva tähti Jackpot on vähän helpottanut ikävää.

Bruno tuli mulle kesäkuussa 2022, joten yhteistyötä ei ole vielä hirveästi takana. Ollaan kuitenkin jo onnistuttu saamaan paikka junioreiden maajoukkuerenkaasta. Bruno on toistaiseksi vielä hieman keskeneräinen, mutta toivon, että ensi kaudella päästään jälleen kansainvälisille kilparadoille!

Kaudelta 2023 toivon paljon onnistumisia sekä kehittymistä uuden parhaan ystävän kanssa. Pyritään tiiminä saamaan kokemattomalle hevoselle lisää ratakokemusta ja sitä kautta parempia tuloksia. Toivottavasti saadaan kvaalit SM- sekä kv-kisoihin. Pitäkää peukkuja!

Mahtavaa päästä tähän tiimiin mukaan <3

ALISA VILJANEN

Olen Alisa, 13-vuotias ratsastaja Pirkanmaalta. Kilpailin viime kaudella kansallisella tasolla esteratsastuksessa. 

Olen ensikaudella mukana esteratsastuksen maajoukkueessa ja toivottavasti pääsen edustamaan Suomea myös Euroopassa! Kilpailen myös kenttäratsastuksessa ja olen mukana kentän liittovalmennusrenkaassa. Ensi kaudella tähtään kenttäratsastuksen arvokilpailuihin. 

Minulla on kaksi hevosta, tammat Centi ja Valo. Hevoset ovat hyvin erilaisia luonteiltaan, Centi on estehevosena tarkka ja varovainen, Valo puolestaan kenttähevosena rohkea ja monipuolinen. Leikillisesti kutsumme häntä ”Hessu Hopoksi”. Hevoset tarhaavat yhdessä kotitallillamme ja ovat parhaita kavereita.

JUULI NORHA

Olen Juuli Norha, 14-vuotias (2009) kenttäratsastaja Sastamalasta. Ratsastuksen aloitin 5 vuotta sitten ensiponillani, mutta tavoitteellisesti aloin ratsastamaan vasta vuonna 2020, kun sain ensimmäisen kilpaponini risteytystamman Amorine Tuorin, eli Niken.

Nipan kanssa tavoitteina oli alunperin tähdätä ensi vuoden ponien EM:iin, mutta valitettavasti poni sai viime kesänä 12% hankosidevamman. Kaudella 2023 ajateltiin ottaa neidin kanssa kevyesti, kisaillen mahdollisesti pieniä este-/ kenttäluokkia ja koulukisoja. 

2022 keväällä perheeseen astui uusi kaviokaveri, mun kisahevonen Fortuna, tutummin Milli. Milli on persoonallinen tamma, jonka kanssa ei ole ikinä helppoa, muttei kyllä ikinä tylsääkään! Millin kanssa tehtiin tänä vuonna kolme onnistunutta luokkanostoa Viron Kosessa: 90cm -> 1*.
Pääsimme myöskin syksyllä junioreiden A-kehitysrenkaaseen kenttäratsastuksessa, ja tälle vuodelle on tavoitteena kisata joitain 2* luokkia, mahdollisesti osallistua jopa PM:iin.

Sain hiljattain myös itselleni treenattavaksi ja kilpailtavaksi sydäntä valloittavan ruunan Kaapon! Oikealta nimeltään hevonen on Kamelotas, ja heppa on kisannut rataesteillä 100cm ja kentässä 90cm. Tällä kaudella katsotaan mihin yhteistyö vie, toivottavasti päästäisiin ainakin kisaamaan sujuvia 100cm kenttäluokkia!

ARVI MARTIKAINEN

Olen sanojeni mittainen nuori mies, joka on pienestä asti oppinut, että esteet on tehty ylitettäviksi, niin ratsastuksessa kuin elämässä muutoinkin. Olen Suomen nuorimpana yrityksen perustanut intohimoinen hevosmies, kiusaamisen aktiivinen vastustaja ja somevaikuttaja. Poika, joka ei saanut mitään ilmaiseksi, mutta mahdollisti uransa ratsastajana omalla työllään ja haluaa toimia esimerkkinä siitä, että mikä vain on mahdollista, jos sitä aidosti haluaa.

Kilpailen kenttäratsastuksessa omalla 8-vuotiaalla tammallani ”Sessalla” ja olemme hallitsevia Suomen mestareita ikäluokassamme. Kausi 2021 oli läpimurtomme. Nostimme tasomme 90 cm:n aluetasolta aina kansallisen CCN2* kärkeen. Saimme kunnian vastaanottaa SRL:n kenttäkomitealta ”vuoden tulokas”-kunniamaininnan sekä olimme kansallisessa rankingpisteytyksessä lajimme parhaat omassa ikäluokassamme.

Kauden 2022 päätavoitteemme on junioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut jotka ratsastetaan syyskuussa 2022 Norjan Starumissa.

Vaikka kulunut kausi oli tuloksellisesti hyvä, niin silti tuloksia tärkeämpää on matka kohti huippua. Pitää nauttia siitä kaikesta mitä hevosurheilu meille antaa ja tehdä omasta arjesta se oma unelma. Yksin tämän matkan taittaminen on mahdotonta, enkä olisi koskaan siihen ilman tukijoitani kyennyt.

En varmaan pysty koskaan tukijoitani tarpeeksi kiittämään, mutta seison enemmän kuin ylpeänä tämän kotimaisen perheyrityksen tiimissä. Sillä muistakaa: ESTEET ON TEHTY YLITETTÄVIKSI!

KIRSI KAINULAINEN  “KIRSI #31”

Olen Kirsi Kainulainen (35) Iisalmesta. Urheilulajinani on ratamoottoripyöräily eli Road Racing. Ajan SM-sarjaa kaudella 2021 STK 600cc luokassa ja Finnish Talent Racing Teamissa pyöränäni Yamaha R6.

Saavutuksiani:
SM ja PM pronssi 125cc.
EM paras kilpailusijoitus 6.
Alpe Adrian Europa -sarjan 7.
Sivuvaunuluokan MM kulta, hopea ja pronssi.
Kaksi SM hopeaa jääradan sivuvaunu luokasta.

Tämän kauden kilpailutavoitteenani on saavuttaa SM mitali 2021.

Road Racing kilpailuista

Road Racing on asfalttiradoilla ajettava laji, josta ei vauhtia puutu. Huippunopeus Yamaha R6 pyörälläni on noin 280 km/h – keskinopeus ratakierroksella vaihtelee 120-150 km/h välillä radasta riippuen.

Kilpailuviikonlopun toiminta käynnistyy normaalisti torstaina, jolloin saavumme varikolle. Varikkoboksissa / -teltassa on kaikki tarvittavat varusteet pyörän huoltotoimia varten. Varikkokokoonpanoon kuuluu myös kilpailijan ja huoltojoukkojen ”liikkuva koti” mukavuuksineen, joten kisaviikonloppu vietetään kaikkineen varikolla ja kilparadalla. Perjantaina on yleensä testipäivä ja lauantaina aika-ajot. Aika-ajojen nopeimman kierrosajan ajanut kuljettaja starttaa lähtöruudusta 1 jne. Lauantaina ajetaan myös ensimmäinen kisalähtö, joten päivä on täynnä toimintaa. Sunnuntain aloittaa ”Warm Up”, vapaa ”lämmittelyajo”, missä voi hakea vielä muutoksia pyörän säätöihin tarpeen mukaan. Viikonlopun kruunaa sunnuntain päälähtö, eli viikonlopun toinen virallinen kilpailulähtö.

Lue lisää Kirsistä ja hänen saavutuksistaan alla olevista linkeistä:

Maailman nopein naismoottoripyöräilijä

Suomeen ratamoottoripyöräilyn MM-hopeaa jo ennen kauden viimeistä starttia

Wikipedia / Kirsi Kainulainen

Tuemme myös erilaisia yhdistyksiä ja muuta arvojemme mukaista toimintaa

Sport TEAMin lisäksi vuosien varrella olemme antaneet tukemme erilaisiin tarkoituksiin.
Olemme tukeneet esimerkiksi hypokoirakoulutusta sekä eläinsuojelutyötä.

Pieni ele, suuri merkitys

Vuonna 2018 tuimme 2017 syntyneen tsekinpaimenkoira Karan koulutusta hypokoiraksi.

Hypokoira on koira, joka ilmaisee diabeetikon sokerin vaihteluita, joten se on suuri tuki ja turva diabeetikolle.
Kara toimii perheessä, jossa äidillä sekä monisairaalla tyttärellä on diabetes. Heidän sokerin vaihtelut voivat olla hoidosta huolimatta erittäin suuret ja vaihtelut voivat käydä hyvin nopeasti.

Hypokoira ilmoittaa perheessä matalat sokerit sekä on itseoppinut ilmoittamaan myös ketoaineet.
Myös nopeat laskut Kara osaa ennakoida ja ilmoittaa omistajalleen.

Hypokoira voidaan opettaa erikseen myös tuomaan diabeetikolle jotakin määrätynlaista syömistä, mikäli diabeetikko siihen ei itse kykene hypon eli matalan verensokerin aikana.
Tätä taitoa Karan perheessä ei onneksi ole koskaan tarvittu.

Kara valmistui hypokoiraksi syksyllä 2019 ja on nyt menossa nyt 2021 kesällä/syksyllä tasotarkastukseen, joka tulee suorittaa virallisen statuksen ylläpitämiseksi.
Tasotarkastuksessa varmistetaan koiran yhteiskuntakelpoisuus sekä se, että se toimii edelleen työssään eli merkkaa sokerien vaihtelut, kuten pitää.

Meille Oy Equine Innovations Ltd:llä asia ei ollut suuri, mutta perheelle sitäkin suurempi ja näin pystyimme tukemaan tärkeää asiaa, joka helpottaa tätä perhettä toivottavasti vielä vuosia eteenäin.

Hypokoira Karan kuulumisia voit seurata Facebookissa: Kara hypon jäljillä ja Instagramissa: Karahyponjaljilla.

Oletko mukana sellaisessa toiminnassa, joka mielestäsi kaipaa tukea ja näkyvyyttä?
Kerro meille toiminnastanne ja katsotaan yhdessä miten voisimme olla avuksi.

Shopping Cart
Scroll to Top